Suklaan perässä

Teneriffallako? Ei, vaan n 5500 km lounaaseen saman meren toisella puolen, 21.12.2005. Venezuelassa nauttimassa eläkkeelle pääsystä.

Choroni on pieni kalastajakylä Venezuelan Karibian rannalla. Choronin yksi naapurikylistä on Chuao. Kylien välillä ei ainakaan silloin ollut tieyhteyttä, vaan kulkupelinä oli vene. Pelastusliiveja ei käytetty.

Chuao oli ja on kaakaon viljelyn keskus. Itse pieni kylä oli kuin kuollut, ei ristin sielua. Kaakaomuseokin oli autio ihmisistä. Ei meille turisteille selvinnyt miksi. No, me kuljeksimme omin päin kaakaopuiden katveessa. Kaakaojauhetta olisin ostanut, mutta turha haave. Piti päästä takaisin Choroniin. Sieltä ostin kaupasta kilon aitoa kaakaojauhetta, eikä siitä tehtyä juomaa unohda. Google kertoo, että Chuao-suklaata valmistetaan ainakin Kaliforniassa. Venezuelan nykyisestä tilanteesta en tiedä.

Puertosta on yksi kauppa, josta löytyi aitoa kaakaojauhetta, mutta eipä tullut tutkittua, mistä se oli peräisin. Suklaaseen kastetut churrot ovat Kanarian aamukahvipöydän herkkuja.

Olen tehnyt monta postausta Venezuelasta. Jos kirjoitatte sivun vasemmassa yläkulmassa olevaan valkoiseen laatikkoon Venezuela, voitte lukea/katsella lisää 

 

Keuruun tarjontaa

Tulvii. Rappuset veteen ovat kohta veden alla. Ihan Pohjanmaan tulviin ei Keuruulla päästä, onneksi. Olen nyt tähyillyt, josko näkisin silmälasisorsan tai silmälasihauen, sillä sunnuntaina juodessani päiväkahvia uimalan yhdellä penkillä, tuuli kiepsautti penkille laskemani aurinkolasit veden tummaan syvyyteen. En hypännyt perään. No, onneksi kotona on varalaseja. 

Otin tänään kirjaston rappusilta kuvan kohti Sokkaria. Tyhjä tontti. Siinä kohosi vielä muutama vuosi sitten Keuruun kuvanäyttämö, joka elokuvien loppumisen jälkeen toimi taidemuseona. Tilan valloitti home! Purkuun meni. Mitä tilalle? Monenlaisia huhuja liikkuu...

Kyllä keuruulaiset elokuviin pääsevät. Tarttee hurauttaa vain n 16 km Haapamäelle. Siellä Suojalla näytetään elokuvia ihan tuoreeltaan. 

Kaivinkoneet ovat hyörineet nyt muutaman viikon säästökulman kimpussa. Kuva postin pihasta. Siinä oli sisareni työpaikka joskus historian aamuhämärissä, sitten rakennuksessa on toiminut mm kauppoja. Home hyökkäsi, joten purkuun... Mitähän tälle tontille tehdään, vai tehdäänkö mitään?

Keuruu pesee kasvojaan.

Joka kolmas viikko aamu tuumaan torille kurvaa tämä auto, Roinilan lihatila. Kovin on suosittu. Itse en enää juuri punaista lihaa ostele, mutta jos joskus haluan hyvää raaka-ainetta, menen minäkin jonoon. Pääsiäiseksi ostin karitsaa, jonka valmistin La Palmalla syömäni vuohipaistin ohjeen mukaan. Oli säväkkää.

Kevät keikkuu ...

Ne tulivat. Joutsenet. Tässä lahden poukamassa näimme pari kevättä sitten kymmeniä joutsenia välitankilla kohti pohjoisempia pesimäpaikkojaan. Kovasti ihmetytti se, etteivät linnut kinastelleet, sillä pesimäalueellaan ne eivät muita lintuja suvaitse. 

Keuruullakin pesii paljon joutsenia, kaikki omissa oloissaan. Niitä on mukava seurailla. 

Muitakin vesilintuja on ilmestynyt uimakavereikseni. Tosin ne antavat minun pulahtaa avantoon, tai veteen, koska avantoa ei kohta enää ole. Aurinko ja sateet sulattavat jäät.

Ei ole enää paljon luntakaan. Kevät tulla tupsahti yhtäkkiä. Ensi viikolle kyllä luvattiin lumisateita. No, kevät keikkuen tulevi.

Uudelleen ja lisää

Laitanpa vielä tämän julisteen tuosta Kanarian tilanteesta ja vähän tilastotietoa:

Kuva on himmeä kaappaus Marjutin matkassa-tiedoista, joten poimin siitä muutamia faktoja. (Marjut on vuosia toiminut Teneriffalla oppaana, miltä vuodelta kaikki luvut ovat, sitä en tiedä.)

Ei kyllä ole ihme, jos Teneriffa nousee barrikadeille! Tänään nettiuutisissa kerrottiin, että Kanarialla torstaina aktivistit ovat menneet nälkälakkoon, että massaturismin haitat otettaisiin vakavasti.

Oravanpyörä on valmis: saaret tarvitsevat turismia ja sen tuomia rahoja, mutta massaturismi tuhoaa saaria ja sen alkuperäisten asukkaiden elinmahdollisuuksia. On minunkin aika tarkastella omaa osuuttani.

Sitä mietin koko ajan.

Turismifobia

Raja on tullut vastaan. Kanarialla järjestetään 20.04. mielenosoitus massaturismia vastaan. Tällaista ilmanalaa oli Teneriffalla aistittavissa. Turistis, go home! Siellä täällä näkyi moisia kehotuksia. Samantyylisiä toivotuksia on näkynyt kuulemma kaikilla niillä Kanarian saarilla, joilla on kansainväliset lentokentät. 

Saaret elävät turismista. Miksi sitten mielenosoituksia? 

Saarilla ollaan kyllästytty massaturismin lieveilmiöihin, joita saarten hallinto ei ole saanut kuriin. Ainutlaatuisen luonnon tila, asuntojen ajautuminen tavallisten ihmisten saavuttamattomiin, liikenteen kaoottisuus, veden riittäminen, jätehuonnon ongelmat ...

Usein Teneriffalla mietin cortadokupin ääressä, miten ihmeessä tarjoilija elättää itsensä ja mahdollisen perheensä, sillä hänen palkkansa ei kummoinen ole. Lisäksi hänen mahdollisuutensa saada asunto on huono, koska vapautuvat asunnot menevät useimmiten turismin palveluun, ja sitä kautta hinnat ovat kohonneet pilviin. Miten kulkea töihin? Lisäksi turismin myötä elinkustannukset ovat karkaamassa käsistä.

Ei ihme, että raja on tullut vastaan.

Miten minä, yksi pieni turisti, voin puhdistaa omaatuntoani? Pari  asiaa voin tehdä aina:  Voin hymyillä ja kiittää palvelusta. Vastalahjaksi saan aina hymyn, joka ylettyy silmiin asti. Voin opetella espanjan kieltä edes pikkuisen ja saada taas hymyn vastalahjaksi. Voin myös jättää cortadokupin viereen pienen juomarahan, sillä minulta se ei ole pois, mutta tarjoilija on siitä AINA kiitollinen. Suomessa olemme jo unohtaneet moisen pienen eleen, mutta se kannattaa Kanarialla ottaa käyttöön ja osoittaa silläkin tavalla arvostusta meitä palvelevia kohtaan.

Kanarian saaret odottaa turisteja, saarten ehdoilla.

Kahvihammasta pakottaa, osa 2

Ihan sydänkin riemuitsi, kun näin tutut julisteet. Maalaisvakka on löytänyt uuden kodin. Sinne. Kahvittelukaveriksi sain yhden Vakan vakileipureista, Eijan Lampisen. Hänen Brita-leivoksiaan tosin syytän siitä, että laihduttamiseni on nyt pysähtynyt!

Vakasta ostin erinomaista leipäjuustoa. Seuraavalla kerralla ostan mansikka- ja mustaherukkapakasteita.

Mustikkakauden alussa aion ostaa teatree-tippoja. Tippa sinne sun tänne kuulemma ajaa pisteliäät tiehensä, ettei tarvitse turvautua myrkkyihin.

Variksenmarjamehusta tykkään.

Hunajaa, lihasäilykkeitä...Syksymmällä perunoita yms...

Eija Lintulan Maalaisvakasta saa taatusti paikallisia tuotteita, plus muuta hyödyllistä. Kynttilöitä, käsitöitä...

Ainoa toive on, että Maalaisvakka olisi auki myös sunnuntaisin, edes pari tuntia kahvihammassärkyä helpottamassa. Vai opinko minä Teneriffalla ja La Palmalla liian hyvälle. Siellä cortado maistui aamutuimaan oman kahvilan patiolla niin hyvältä. No, juuri nyt ulkona sataa lunta, ja pakkasta on pari astetta, joten oma kahvinkeitin neljän seinän sisällä hommiin.

Kahvihammasta pakottaa, osa 1

Kaipasin kahvia, joten parkkeerasin autoni torille. Hiljainen oli kylätie, pääsiäissunnuntaina.

Kiinni oli Maalaisvakka. Mennyt remonttiin. Ei kahvia.

Kiinni oli Street cafe. Ei kahvia

Kiinni oli tämäkin paikka. Ei kahvia.

Kiinni oli Fiiliskin. Ei kahvia.

Uimahallin kahvilan tiesin olevan kiinni. En enää viitsinyt sinne asti. Siis ei kahvia sieltäkään 

Pienen katupätkän varrella on viisi lukaalia, josta voisi saada kahvia, jos ne olisivat auki. Mutta kun me suomalaiset juomme sunnuntaisin kahvimme mieluummin kotona, niin ei kahviloita silloin kannata auki pitää 

Mutta odotetaanpa kesäistä ARKIpäivää, silloin kaikissa kuvatuissa lukaaleissa riittää kahvittelijoita pääosin aina klo 17.00 asti. Iltaisin ollaan kotosalla. Tietysti 

Kesäisin on onneksi yksi paikka, jossa voi kahvitella JOKA päivä ja myös iltaisin. Satamakahvio eli tutuille Ellun ranta vaan, siis siipirataslaiva Elias Lönnrotin satamaranta.

No, onhan kadun varrella yksi paikka, joka on auki joka päivä, ja josta saa kupin kahvia.

Tervetuloa Keuruulle, varsinkin kesällä ja ennen kaikkea arkena!